
Uusi NetEntin Kolikkopeli
Useat NetEntin kaikkien aikojen suosituimmista kolikkopeleistä perustuvat Hollywood-elokuville. Listaan kuuluu Frankenstein, Alien ja jopa Dracula. Ohjelmistokehittäjä on osoittanut mieltymystä luoda kauhuteemaisia kolikkopelejä verkkokasinoille. Nyt ruotsalainen kehittäjä on luonut jotain täysin erilaista. Uusi NetEntin odottamisen arvoinen kolikkopeli tälle vuodelle on Jumanji: Welcome to the Jungle.
Lippukassojen Hitti ja Uusi NetEntin Kolikkopeli – Miten Sitä Ei Voisi Rakastaa?
Jumanji: Welcome to the Jungle on vuonna 2017 julkaistu jatko-osa alkuperäiselle vuoden 1995 lippukassojen hitille, jota oli tähdittämässä Robbie Williams. Lahjakas näyttelijä ei ole kuitenkaan enää keskuudessamme. Tuottajat onnistuivat kuitenkin tekemään sopimuksen Dwayne “The Rock” Johnsonin ja Kevin Hartin kanssa. Näiden suurien nimien sekä monimiljoonaisen budjetin ja Jumanjin oikeuden ansiosta siitä tuli jälleen kerran lippukassojen menestys.
NetEnt ilmoitti lehdistötiedotteessaan julkaisevansa kolikkopelin, sekä lisäksi siinä mainittiin, että Sony Picture on kerännyt lipputuloja yli 676 miljoonaa dollaria ympäri maailmaa. Joten epäilemme, että NetEnt on turvannut oikeudet luoda tuottavaan Hollywood-elokuvaan perustuvia kolikkopelejä.
Mitä Kolikkopelien Pelaajat Voivat Odottaa? On Vähän Liian Aikaista Sanoa, Mutta Voimme Arvailla
Ruotsalaisella pelikehittäjällä on loistavia tilastoja viihdealan oikeuksien turvaamiseen liittyen. Mieti vaikka NetEntin Planet of the Apes – peliä. Ohjelmistojättiläisen kyvyillä ei ole mitään rajaa. NetEnt on osoittanut kykynsä luoda sopimuksia myös levyttävien artistien kanssa. Motorhead, Jimi Hendrix ja Guns N’ Roses ovat kaikki saaneet ruotsalaista kohtelua, kun heistä on luotu videokolikkopelejä.
Tällä hetkellä emme tiedä varmasti NetEntin suunnitelmasta Jumanji-peliin liittyen. Esimerkiksi Planet of the Apes – pelissä kaksi kolikkopelien käyttöliittymää yhdistettiin yhdeksi peliksi. Tämä osoittaa, että NetEnt haluaa ja pystyy olemaan uranuurtaja Jumanji-elokuvaan liittyvillä ominaisuuksilla.
Aiemmin NetEnt on osoittanut meille kunnianhimonsa erikoisominaisuuksiin, erityisesti bonus-peleihin liittyen. Kun otetaan huomioon Jumanjin maaginen viidakko, on hyvin mahdollista, että pelaajat voivat odottaa minipelejä, jotka perustuvat elokuvasta tuttuihin kohtauksiin.
Ei Enää Kauaa
Hyvät uutiset ovat, että sinun ei tarvitse odottaa enää kauaa NetEntin uutta kolikkopeliä. Se on määrä julkaista helmikuun ensimmäisellä viikolla vuonna 2018.
Joten varmista, että etsit paitsi arvosteluja, myös itse kolikkopeliä, joka tulee epäilemättä olemaan saatavilla sekä verkkokasino-ohjelmistoilla että mobiilipelialustoilla. Emme malta odottaa, onko pelissä ilmaiskierroksia, scatter-symboleita ja kaikkia muita ominaisuuksia, joita rakastamme.
Mutta yksi asia on varmaa: Jack Black, Kevin Hart ja Dwayne “The Rock” Johnson lisäävät varmasti jännitystämme.
Jatka sillä välin muiden kolikkopelien pelaamista voittaaksesi jättipotin!
Leave a Reply